Arkistojen aarteita

Mie tiiän, että jännityksellä siellä odotetaan, koska takki on valmis. No, pian se valmistuu :) Yli puolenvälin ollaan jo hyvinkin. Vielä on jäljellä vartalo-osa vyötäröstä ylöspäin, huppu ja reunukset, eli ei kovinkaan paljon. Takin valmistumista odotellessa ajattelin vilauttaa muutaman löydön, jonka tein eilen W:ltä saamistani ristipistolehdistä. W siivosi kaappejaan taannoin ja lahjoitti vanhoja lehtiään ja kirjojaan. Vanhin on vuodelta 1986, ja tyyli on sen mukaista:
korvikset
Kirjotut korvikset, hmm. Pitäisiköhän? Ja kuinka upea meikki rouvalla onkaan... No, lehti on tosin peräisin vuodelta 1992, mutta kasarivaikutelma on edelleen aika voimakas :) Ajan kuluminen näkyy muuallakin. Aikanaan DMC:n lanka on ollut tosi halpaa:
dmc tarjous
Kaikki sävyt kolmellakympillä! No, sävyjä ei 1990-luvun alussa ollut kuin 360, mutta silti! Nykyään noin 450 sävyä maksaa pakettina päälle 140 dollarin (mikä sekin on vielä halpa).

Joissain ideoissa näkee selkeästi amerikkalaisia piirteitä. Ainakin minusta koko ruokailuhuoneen koristaminen - verhoja myöten - on aika vieras ajatus:
ruokailuhuone

Muutama hauska idea kyllä löytyi. Aidan voi liukuvärjätä, jos tekee siluettitauluja - ei tarvitse kuin pistellä vähän mustalla:
sävytetty aida
Ja todella upeita nuppineulatyynyjä oli tullut erään lehden kilpailuun:
neulatyynyt

Eräässä lehdessä oli vielä vinkki, että ristipistoja ja kankaanmaalausta voi yhdistää. Pisteltyyn kuvioon voi tehdä täydennyksiä (esim. ranskalaisia solmuja korvaamaan) teräväkärkisellä kangastussilla. Loistava idea, jos inhoaa ranskalaisia solmuja!

Ja paljastuipa sekin, mitä Joulupukin muori tekee joutoaikoinaan:
joulumuori
No, neuloa aion miekin, kun jouluna elämä rauhoittuu hetkeksi :)

Nyt palmikkotakin kimppuun!

2 comments:

Elina/ Mielitty said...

90-lukukin on alkanut viime aikoina näyttää järkyttävän mauttomalta. Ruutupaidat, vakosamettihousut ja muu grunge-muoti. Hyi.

Anonymous said...

Siltataulu näyttää ihanalta :-)

terveisin silta-fani